keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Voitokas Pöllösukka

Ei näytä kevään eteneminen kohti kesää, hidastavan tätä neuloosiksi diagnosoitua pakollista puikkojen heiluttelua.... Mutta kun kaikki joutoaika ja pakollisista kotitöistä sun muista luistamani aika menee puikkoja heilutellen, niin ei tänne blogiinkaan ehdi päivitellä tekemisiään... Vaikka mieli tekis, niin mieluummin valitsen puikot tai viimeaikoina myös satunnaisesti virkkuukoukun :)

FB:n "Voihan Villasukka"-ryhmässä oli nyt äskettäin leikkimielinen, eikä niin vakavasti otettava Pirtein pääsiäis/kevätsukka-kisailu, johon päätin osallistua ihan vain huvin vuoksi.Edellisen kerran oli Kaunein harmaavillasukka ja siihenkin osallistuin, kun sattui sopivaksi syyksi aloittaa kaverille hänen tuomistaan langoista toivottua haitarisukkaa. Sukka sai silloinkin tykkäyksiä ja siitä se innostus kai sitten alkoi :)
Tässä tämä vaaleanharmaa haitari...

Aluksi ajattelin tähän kevät/pääsiäissukka kisaan tehdä keltaisen perussukan, johon olisin neulahuovuttanut tulppaaneja, mutta katsaus lankavarastoihin olisi pakottanut keltaisen langan ostoon, joten...

Seuraavaksi aloin miettiä, että kun itsellä ei ole oikeastaan yhtään kunnon villasukkaa, vaan kaikki alkavat olla aikalailla käytetyn näköisiä, niin josko eka kertaa kokeilisin tehdä polvisukat. Ja sitten tuli väriongelma...Joten aloin jämälankakassiani penkoa, missä olisi hurjat määrät kaikenkokoisia nöttösiä seiskaveikka-lankaa. Suurimman osan olen kyllä takavuosina jo virkannut Isoäidinneliö-peittoon, mutta vielä niitä oli jäljelläkin. Ja siitä se sitten lähti :)

Täysin satunnaisessa järjestyksessä aloin lankoja kutoa ja isommista keristä tehdessäni katkoin sopivissa kohdin ja aloitin uudella langalla. Osa oli onneksi jo valmiiksi raitalankaa, mutta kauhulla odotin päättelyä, joka ei todellakaan ole lempitekemiseni.
 Yhdistäväksi tekijäksi laitoin muutaman kirjoneulekuvion samaan paikkaan ja samoilla väreillä molemmissa sukissa. Myös resori, ristiinvahvistettu kantapää ja kärkiosa on tehty samalla valkoisella.
 Ensimmäinen sukka näytti valmiina nurjalta tämmöiseltä...
Koristeluja aloin kaivata sukkaani, jo ennenkuin toinen sukka oli lähellekään valmis ja kun jokainen tuntuu nyt kukkia tekevän, niinkuin itsekin ensin meinasin, päätin kuitenkin tehdä pöllöjä.

Pöllöt virkattu seuraavasti:

1.krs: Luo 4 ketjusilmukkaa, yhdistä piilosilmukalla. 
2.krs: 2 ketjusilmukkaa, tee 13-15 pylvästä, yhdistä piilosilmukalla. Vaihda halutessasi väri. 3.krs: Tee 2 ketjusilmukkaa ja jokaiseen edellisen  kerroksen pylvääseen 2 pylvästä. Yhdistä piilosilmukalla. 
4.krs:Tee edellisen kierroksen seuraavaan pylvääseen ensin 1kiinteä silmukka, sitten 1 pylväs, 1 pitkäpylväs, 1 pylväs ja kiinteä silmukka. Tee seuraaviin 3-4 pylvääseen jokaiseen kiinteä silmukka ja toista toinen korva: 1 kiinteä silmukka, pylväs, pitkäpylväs, pylväs ja kiinteä silmukka. Sulje seuraavaan pylvääseen piilosilmukalla, päätä...

Pöllön silmät: 
Luo 3 ketjusilmukkaa ja yhdistä piilosilmukalla. Tee 2 ketjusilmukkaa ja aloitusympyrään noin 14-15 pylvästä, sulje piilosilmukalla. Musta osa on tehty ihan vaan pistoilla, osa niin, että musta lanka on vaan työnnetty ja vedetty, eli periaatteessa ulkopuolelle jäänyt vain pieni "vetolenkki" (Hankala selittää). Sitten silmät neulottu kiinni pohjalevyyn ja oranssilla langalla tehty nokka pistoilla sopivaksi muotoillen.  

Pöllöt olen virkannut 3,5 koukulla ja seiskaveikasta, silmät tehty Nallesta 3 koukuilla.

Ja tämmöiset niistä sitten tuli...


Kummassakin sukassa on yhteensä 5 pöllöä. Alkuun ajattelin vielä kehitellä niihin puun, jonka oksilla pöllöt olisivat istuskelleet, mutta päätin silti pitää riemunkirjavat sukkani raitasukkina, ilman puita ;)
Hämmästyin itse kyllä kovasti, kun sukkani saivat niin kovin tykkäyksiä ja niinhän siinä sitten kävi, että voittivat ihan Ykkös-sijan :) Että voitokkaat pöllöt olivat, mutta niin on ihanat jalassakin ja sehän on pääasia. Nyt vaan alkaa niin lämmin olla, että pitää odotella viileämpiä kelejä, jolloin voipi pöllöillä urakalla. 

Eikä ne pöllöilyt tähän jääneet... Niitähän on pakko saada lisää!!

1 kommentti:

  1. Onneksi olkoon, olit voittosi ansainnut! Ihanat ovat voitokkaat Pöllösukkasi, olisi ihana huhuilla ne jaloissa ;) <3 Aurinkoista Pääsiäistä!

    VastaaPoista