lauantai 31. elokuuta 2013

Värileikkiä langalla ja karkkiväreillä

Alkukesästä kävin kirpparilla ja matkaan tarttui pari pussillista villalankoja parilla eurolla. Suurinosa oli Seiskaveikkaa ja Nallea. Pyykkikoneen kautta pyöräytin ja selvin sitten urakalla lankoja ;) Pistin niine hyvineen pesupussiin ja siellä ne entiset kerät sitten odotti selvitsijää. Osa oli selkeesti jotain muuta, kun koneesta tuli pari huopunutta palloa.

Mutta siis näissä pusseissa oli luonnonvalkoista villasekoitelankaa, joka paksuudeltaan vastaa Nallea, oletan sitä sen olevan. Pari viikkoa kypsyttelin ajatusta, josko kokeilisin minäkin ihan itse värjätä noilla elintarvikeväreillä, eli karkkiväreillä, lankaa. Ja koska nämä langat olivat likipitäen ilmaisia, niin eikun testaamaan. 

Mieli olisi tehnyt jo eilen lähteä etikkaa ostamaan, mutta maltoin kuitenkin odottaa tämänpäiväistä kauppareissua :) Ja samalla piti kuitenkin vielä ostaa yksi punainen väri lisäksi.

Eilen tehtiin keskimmäisen pojan kanssa kerältä vyyhdiksi  operaatio kahden tuolin avustuksella pikkumiehen päiväunien aikaan.


Pääsääntöisesti noudatin Ulla neuleista ottamaani ohjetta, http://www.ullaneule.net/0307/artikkelit_elintarvikevarit.html

Tänään sitten pikku-ukon käytyä päikkäreille, pääsin vihdoinkin hommiin :)

Ensin ne 2 vyyhtiä likoamaan etikka-vesiliemeen ( suhteessa 1:3). Olivat siellä jotakuinkin 15 min. 

Sen jälkeen uitin ensin sinisessä liemessä, sitten punaisessa ja lopuksi vihreässä. Sininen ja vihreä ovat jauhemaisia värejä ja tuo punainen nestemäistä. Totesin minäkin, jotta jauhemaiset tehokkaampia ja paljon pienempi määrä niissä riittää, kuin nestemäisessä.

Lopputuloksena oli sitten tämännäköisiä lankoja...





Ylläolevissa kuvissa langat olivat vielä kosteita.

Illalla näpsäisin pari kuvaa kuivaneista vyyhdeistä, tosin puhelimella otettuina värit eivät juurikaan edukseen ole, mutta itse olen kyllä varsin tyytyväinen ensimmäiseen värjäyskokeiluun ja taatusti kokeilen uudestaan, varmaan useammankin kerran :)





sunnuntai 25. elokuuta 2013

Koristetikkaat pajusta


Kolmisen vuotta sitten väsäilin mökillä pajusta ja rautalangasta tämmöiset koristetikkaat, joihin tein myöhemmin sitten rautalangasta ja pihlajanmarjoista parit sydämet koristeiksi. Olivat oikein oivat syys- ja talviajan koristukset kukkalaatikossa.

Toinen kuva samaisista tikkaista syksyisissä mökkimaisemissa.


Mutta eilen löysin pihan perältä samaiset tikkaat. Kaltoin on niitä vuodet kohdelleet ja lapset ;) Eipä niitä ole kehdannut enää esille laittaa. Lienee otettava rautalanka uusiokäyttöön ja tehtävä uudet tikkaat vielä tänä syksynä. Niin, rautalanka on ainut, mikä noissa on enää kunnossa...


Pampula-huivia aloiteltu



Mulla on keskeneräisiä projekteja tällähaavaa jotakuinkin 4 puikoilla (ja 4-5 semmosta jotka on olleet vaiheessa jo pari vuotta... ja odottavat uutta inspistä tai purkuun menoa). Niin mitäpä muuta sitä tekisi, kuin aloittaisi yhden uuden lisää :) Pari päivää sitten Prisman alelaarista bongasin tämän Novitan Pampula-langan ja kun oli ainut väriään, niin pakkohan se oli mukaan poimia. Ja kaveriksi toinen punertavasävyinen, joka vielä odottaa puikoille pääsyä.

Eilen sitten aloin pikkumiehen kanssa pihalla ollessa kokeilemaan ja totesin haastavaksi puuhaksi. Nimittäin tuo pampulaosuus on sen verran pumpulista, että vaikken mikään korppukäsi olekkaan, niin sehän tarttuu sormiin kuin vanu.... Puikotkin piti eilen käydä ostamassa, kun eihän miulla noin isoja puikkoja ole, eli nuo on nyt Novitan 7 koon puikot ja huivin ohje löytyy tuon langan vyötteestä.

Kuvasta ei juurikaan selkoa saa, mutta jahka saan huivin valmiiksi, niin laittelen kuvaa näytille.

perjantai 23. elokuuta 2013

Ruusuja helpottamaan tulen syttymistä, siis sytykeruusuja


Tästä jotakuinkin ällöttävän ja karmean näköisestä sotkusta se tällä kertaa alkoi :) Eilen päätin pitkästä aikaa tehdä sytykeruusuja ja ruusuaihioita olen jo mökkeillessä tai lapsen kanssa pihalla ollessa väsännyt laatikollisen valmiiksi.

Tässä siis on kattilassa sulamassa jämäkynttilöitä ja tuikuista kokoonraavitut jämästeariinit. Edelliskerrasta kattilassa oli oranssia massaa ja nyt kun heitin sekaan sinisen kynttilävärin, niin tuloksena ruskehtaa lientä, joka pikkuhiljaa muuttui harmahtavaksi. Kynttiläväri on joskus, varmaan 10 vuotta sitten tullut, kun kaverin kanssa tehtailtiin kynttilöitä maitopurkissa ja kaikkiin mahdollisiin laseihin tehtiin geelikynttilöitä. (Mie olen hamsteri ja aina niitä jemmoja joskus tarvii)



Tästä sitten lähdettiin jatkamaan...



 Ensimmäisen steariinikylvyn jälkeen oli tälläinen tulos.




Ja eikun uusi satsi kattilaan ja uusi sininen kynttilävärinappi sekaan. Nyt alkoi olla jo sinistä lientä kattilassakin :)


Ja lopputulos oli tämmöinen. Jos oikein laskin, niin 51 sytykeruusua tuli tällä kertaa ja 1 niistä pääsi heti illalla töihin, kun lykkäsin saunan kiukaaseen tulet. Hyvin toimii, eikä haise löpölle, niinkuin ainakin ne halpis sytykepalat, mitä meillä on ollut aijemmin. harmi vaan, että noita kynttilänjämiä ei yhtä helpolla mistään saa, kananmunakennoja kyllä löytyy ja aikamoiset varastot niitä jo onkin ;)

tiistai 20. elokuuta 2013

Ensimmäinen kerta bloggausta ;)

Nykyään kaikilla tuntuu olevan oma blogi ja niinpä miekin päätin semmoista kokeilla. Täällä tulee olemaan varmaan suurimmaksi osaksi otoksia ja turinointia onnistuneista ja ei-niin-onnistuneista aikaansaannoksistani.
Lähinnä käsitöitä, neuloen tai niinkuin mie teen, niin puikoilla kutoen. Myös saumurilla saanen joskus aina jotakin aikaan. 
Ja tykkään myös kaikkea muuta pientä kivaa väkertää, jos vaan aikaa on...