maanantai 16. syyskuuta 2013

Haitarisukat kaksilla puikoilla yhtaikaa

Olen todennut, että mulla tuppaa noita parittomia sukkia ja lapasia jäämään.... Eli innostus menee ja aloitan jonkun uuden työn. Nyt päätin sitten kokeilla tehdä kaksilla puikoilla yhtäaikaa sukat, niin tulisi sitten kerralla valmiiksi. Ja eka kertaa käytin näissä myös bambuisia puikkoja :) 
Aikaisemmin olen vaan omistanut ihan perusmetallisia sukkapuikkoja. Eiväthän nämäkään mitkään "de lux"-mallia ole, ihan vaan Robin Hoodin tarjous bambupuikot, joita taannoin sai 2 paria 5€. Mutta todettava on, että huomattavasti paljon miellyttävämmät näillä on kutoa, kuin metallisilla. Eivät edes tipu kesken kutomisen, niinkuin mulla tuppaa nuo metalliset tipahdella toisinaan. Tosin, kavennusvaiheessa ajattelin, että kestääkö nää miun vääntämistäni ollenkaan :)

Sukat on siis haitarimallia ja tehty parin vuoden takaisesta Novitan Seiskaveikasta. Värinä hieman meleerattu kanerva (??) tms. Jokatapauksessa "Opi Villasukka 7 veljestä" , väri 569. Kuvissa väri on liian pinkki.


 Ja sukathan syntyivät jostain päin nettiä bongatulla ohjeella, jonka alkuperää en nyt juuri muista.

Malli on jaollinen 6 silmukalla.

Miulla oli alkuun puikoilla 54s ja resoria tein 8krs tyyliin 1 oikein, 1 nurin. Vähensin teräosaan silmukat sitten 48s.

Kuviossa toistetaan seuraavanlaista ohjetta, eli aikast helppo malli, joka kuitenkin "näyttää" joltakin.

* 5 oikein, 1 nurin
* 4 oikein, 2 nurin
* 3 oikein, 3 nurin
* 2 oikein, 4 nurin
* 1 oikein, 5 nurin
* Neulo 2 krs nurin

* 5 nurin, 1 oikein
* 4 nurin, 2 oikein
* 3 nurin, 3 oikein
* 2 nurin, 4 oikein
* 1 nurin, 5 oikein
* Neulo 2 krs oikein


Ja sitten toistetaan niin kauan, kuin varsi on halutun mittainen. 

 Haitaritoistojen jälkeen tein taas 8 krs resoria (1 oikein, 1 nurin) ja kavensin viimeisellä kierroksella 6s, eli loppuosa sukasta on tosiaan tehty sitten 48s (eli 12s/puikko)

Kantapää perinteisesti vahvistettuna kantapäänä, eli oikealla *1s kutomatta, 1s kudottu oikein*, nurjalla kudon nurjalla kaikki. Tämä se ainoa kantapäämalli, minkä koskaan olen oppinut ja sillä olen sukat tehnyt. Joskus voisi muutakin kokeilla, mutta tämän osaan tehdä katsomatta mitä teen ;)
Teräosaan tein keskelle yläpuolelle koko matkalla 2 s nurjaa, eli siihen tuli semmoinen "oja". Useasti teen sen yläpuolen *2s oikein, 2s nurin*-joustimena, mutta nyt halusin, että tuo kuviovarsi olisi se "katseenvangitsin". Ja sitäpaitsi, ei se olisi oikein mennyt yksiin tuon alaresorin kanssa... Koko näissä on noin 37-38.

Näitä sukkia kudoin niin leiksalla ja pihalla ollessa, kuin myös sohvalla telkkaria katsellessa. Helppo malli ja kauhukseni huomasin 1s nurjaa väärässä paikassa, mutta en alkanut korjata, kun kerrankin samantien jo päättelinkin sukat (yleensä en ja valmiita sukkia/lapasia vino pino odottaa päättelyä...). Päätin, että nämä on käsityönä tehty ja käsityössä voi hieman näkyä tai olla näkymättä käsityönjälki.

Leiksalla perhepäivähoitajatkin ihastuivat malliin ja niinpä käsin pikaisesti kirjoitetusta ohjeesta toinen napsasi valokuvan. Säärystinmalliksi suunnitteli ja siihenhän tämä olisi varsin kiva. Ja kaverikin napsaisi kuvan ohjeesta, josko sielläkin tämä malli pääsee jossain välissä puikoille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti